Vuonna 2003

Alkuvuosi ja oikeastaan koko vuosi oli täynnä yhdisteltäviä asioita, taidetoimikuntaa, taidekasvatusta, lastenkulttuuria ja koulutusaloitteita. Vuosi oli niin hajottava, etten saanut tehtyä teoksia valmiiksi asti, vaikka teinkin moneen teokseen pohjatyötä. Loppusyksylle...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 2002

Geometriset muodot tulivat esiin pehmeimpiä ja hieman kovempina. Pehmeyttä oli mukana Kupla-teoksen pumpulinpehmeissä palloissa ja Prinsessan muotokuva -teoksen pehmeäpohjalla toteutetulla ruudukoissa. Enemmän särmää on taas Muisto paratiisista -teoksen taustaruudukossa, vaikka pehmeät värit häivyttävätkin vaikutelmaa. Harjoitin...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 2001

Kevään aikana valmistui jälleen seitsemän vuoden tauon jälkeen pukuja. Nyt alistettuna uuteen muotoon, triptyykkiin lainaten ovellista vaatekaappia, joka kätkee salaisuuden. Pukujen teemat liittyvät pääosin suomalaiseen luontoon, mansikoiden, mustikoiden ja kasvien...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 2000

Entiseen tapaan kehittelin ideoita syksyn hämärässä ja valmistelin laattoja ja sitten yhtäkkiä edellisvuonna aloitetut teokset hioutuivat valmiiksi tiiviin kevään aikana Galleria G:hen toukokuuksi. Olin käynyt kuvausmatkoilla Pariisissa Louvressa ja Versailles’ssa,...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1999

Kävin Eeva-Liisa Isomaan polymerigravyyrikurssin syksyllä 1996 ja tarkoitukseni oli ottaa uusi tekniikka haltuuni jo melko pian. Keväällä 1997 Ateenan Suomi Instituutin yhteisnäyttelyn pystytyksen ja avajaisten yhteydessä kuvasin ahkerasti Ateenan ja...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1998

Jatkoin ikoni-aihetta lähestymällä sitä kaikkein jumalaisimman naisen, Marian kautta. Lainasin Marian ilmestys-teemaa ja yhdistin kuvat Heikki Pentikäisen piirustuksieni pohjalta toteuttamiini lyijylasioviin. Toteutin myös tummasävyisen sarjan antiikin ruukuista lainatuilla ihmishahmoilla ja...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1997

Jumalaisia naisia -kokonaisuus alkoi hahmottua, kun aloin luonnostella lähes itseni kokoisia antiikin jumalatar-veistoksia. Ajatuksenani oli saada luotua temppelin vaikutelma 10 erilaisen karyatidikuvan avulla. Teeman Jumalaisia naisia alle ja sisään alkoi hahmottua...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1996

Puiden koko kasvoi ja lainasin niiden muotoja freskoista ja gobeliineista, mielikuvitukseni ei tyytynyt kotimaiseen koivuun ja mäntyyn. Puvut palasivat hetkeksi naisten seuraan Luonnonsuojelijoiden vaatevarastossa, jossa on kuvattuna silloin ajankohtainen kettutyttö...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1995

Lepäävät naishahmot sijoitin erilaisille peitoille lepäämään ja nimesin teokset peittojen mukaan. Myöhemmin innostuin gobeliinien struktuurista ja liitin ne naiskuvien taustoiksi. Hain hieman yhteyttä linnan neitojen romanttiseen ympäristöön ja taas toisaalta suomalaiseen...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1994

Vaateosaston rakentaminen jatkui. Olin tehnyt 1987 ensimmäisen pukusarjani kahdella painokerralla ja nyt minua kiinnosti miten paljon saisin aiheesta irti neljällä laatalla ja isommassa koossa. Joten tein isot 90x60 cm puvut...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1993

Kevät lämmitti värit ja painokertoja tuli yksi lisää eli neljä laattaa/ painokertaa jokaista työtä kohden. Vuoden tauko äitiysloman merkeissä teki tehtävänsä ja piirrustustaito oli harjaannutettava uudelleen. En tullut heti tutuksi...
Kirsi Neuvonen

Vuonna 1992

Toinen lapseni syntyi kesällä ja aloitin äitiysloman. Vedostaja jatkoi äitiysloman ajan työtä ja pystyin osallistumaan näyttelyihin. Keväällä 1992 rajasin aihepiirini kasvillisuuteen. Koin kasvit, kukat ja lehdet hyvin graafisina ja onnistuin...
Kirsi Neuvonen