Maaginen mittauspiste -näyttelykierros jatkui kolmantena vuonna Tampereelle, Turkuun ja Lahteen. Näyttelyiden lisäksi osuuskuntatoiminta piti minut kiireisenä.

Jet-opinnot valmistuivat vuoden alkupuolella. Sain koottua itselleni perustietoja itseni johtamisesta eli pohdittua taiteilijan työssä aina läsnä olevaa haastetta siitä kuinka luovaa työtä voi aikatauluttaa kaiken muun työn kanssa. Luovan työn hitaampi sykli suhteessa kaikkeen muuhun tuottaa aina kitkaa, varsinkin näyttelyperiodien aikana. Toiseksi hahmottelin tutkinnossa viestinnän haasteita ja päivitin yleisestikin ammattitaitoani 2000-luvulle.

Tampereen näyttelyyn valmistuivat uudet teokset Matkalaukkurunous-sarjasta, jossa olen käyttänyt viivapiirrosta usealla laatalla. Pyrkimykseni on yhä enemmän päästä luonnosmaisempaan ilmaisutapaan. Muutos on hidasta ja palaan aina välillä myös väripintojen tekemiseen.

Toinen uusi sarja Matkakertomuksia valmistui. Teoksissa yhdistyy värikkäät portit, puut ja niiden oksisto. Tein myös pitkästä aikaa sarjan pieniä teoksia osuuskunnan Habitere-produktioon. Edellisen kerran pieniä teoksia olikin syntynyt 1992 vuonna.

Uusi työhuone taidegraafikon tarpeisiin löytyi pitkän etsinnän jälkeen kesällä 2011 Kivääritehtaalta. Vuoden 2011 loppuvuonna aloin valmistelemaan työhuoneen ja kodin muuttoa. Uuden työhuoneen remontti alkoi loka-marraskuussa ja vanhan pakkaaminen muuttokuntoon aloitettiin lokakuussa, joten loppuvuoden aikana uusia teoksia ei voinut tehdä. Kaikki mahdollinen aika täytyi käyttää 21 vuoden aikana syntyneen tuotannon läpikäymiseen. Taidegraafikko tarvitsee työssään aika massiivisia koneita ja laitteita ja työhuoneen muuton suunnittelu ja toteutus on aikaa vievä ja haastava juttu, joka vaikuttaa työrytmiin. Vanhasta luopuminen ja uuteen tottuminen vie aikansa.

Yksityisnäyttelyt
Turku, Auran Galleria, Turku Maaginen mittauspiste 8
Lahti, Galleria Aila Seppälä Maaginen mittauspiste 9

Näyttelyt
Sodankylä, Elokuvafestivaalit, Inspiration, Plankko
Tampere, Pannu&Huone Bistro, Ensimmäinen kattaus Plankko
Helsinki, Habitare messut, Plankko

Bibliografia
04.03.2011 Keskisuomalainen Vaalirahoitus Taiteen myynti hiljeni Juho Tuomisto | Yleisjuttu
01.04.2011 Tv Jyväskylä Suomalaisittain-sarja Outi Virenius
14.5.2011 Aamulehti, Taidekauppa on taas virkistynyt, Osuuskunta Plankko vei teokset myyntiin kahvilan seinille | Kari Happonen
15.5.2011 Keskisuomalainen, Kirsi Neuvonen - Galleria Himmelblau, Tampere, Näyttelyarvio | Raisa Jäntti
26.5.2011 Grafiikanlehti, Runolliset kertomukset hehkuvat värejä | Veikko Halmetoja 
31.8.2011 Turun Sanomat, Tänään on kohtalaisen runsaasti valinnanvaraa | Katariina Norontaus
17.9. 2011 Keskisuomalainen, Yhdessä tehden, Osuuskunta Plankko tukee jyväskyläläistaiteilijoita suurissa hankkeissa | Anssi Kaarlo Koskinen
28.9.2011 Etelä-Suomen Sanomat, Suositun graafikon teoksia Lahdessa, Kirsi Neuvonen on netissä | Anne Siilahti
10.10.2011 Lahden Seudun Sanomat, Kirsi Neuvosen töitä Lahdessa
12.10.2011 Uusi Lahti, Kirsi Neuvosen taide on vuorovaikutusta | Marjaana Kontu
2011 Etelä-Suomen Sanomat, Ääneen lausumattomia kuvia, Näyttelyt | Päivi Ruutiainen
10.12.2011 Keskisuomalainen, Paperin puoliso, vedostaja Erja Huovila | Piia Kuusisto 
Kirsi Neuvonen